Työnohjauksissa ja valmennuksissani olen jonkin verran kuullut ihmisten kysyvän saavatko he puhua siellä omasta elämästään, kotiasioista. Tämä kuuluu puheissa esimerkiksi niin, että ohjattava sanoo “ettei tämä varsinaisesti kyllä kuulu työhöni, mutta minua on mietityttänyt/minua on valvottanut viime yöt…” Tai henkilö kertoo, ettei ole juuri nyt parhaimmillaan, koska ajatukset ovat muualla ja aihe koskettaa henkilökohtaista elämää.
On totta, että työnohjauksen ensisijainen tavoite on kohentaa henkilön selviytymistä työssä ja työtehtävissä sekä mahdollisesti pärjäämistä ja kehittymistä työssä olevissa ihmissuhteissa tai vaikkapa vahvistaa ammatillista identiteettiä. Näistä työnantaja maksaa ja haluaa, että tavoitteet ja fokus ovat työssä. Ja näin pitää ollakin.
Ihminen on kuitenkin kokonaisvaltainen ja kantaa myös työssään mukanaan sitä, mitä hän on; omaa tarinaansa, tunteitaan, ajatuksiaan, heijastuksia kotoa töihin ja töistä kotiin. Työn ja kodin välillä kulkee paljon sellaista energiaa, joka voi olla sekä vahvistavaa, mutta myös rikkovaa. Emme siis mahda sille mitään, että vapaa-ajalla työasiat pulpahtavat mieleen, mutta emme myöskään voi sulkea pois kotoa kulkevia mietteitä kesken työasioiden. Etenkin, jos siellä on meneillään parisuhdekriisi, teini-ikäisen kanssa ongelmia, pienten lasten valvottamisia, omien vanhempien hoivavastuuta tai mitä ikinä elämässämme nyt tapahtuukaan. Ne vain kulkeutuvat mukanamme myös työpaikalle.
Työnohjauksissani annan ihmisten puhua näistä. Ohjaan kuitenkin keskustelua siihen suuntaan, että millä kaikilla tavoilla nämä vaikuttavat työhön, siinä jaksamiseen ja työsuhteisiin. Pohdimme erilaisia vaihtoehtoja voimavarojen lisäämiseen ja asioiden selvittämiseen, niin että työn fokus säilyy keskustelussa. Jos työnohjaus tapahtuu yksilötyönohjauksena tai ryhmän ohjauksena ilman esihenkilöä, niin useimmiten suosittelen puhumaan näistä asioista myös omalle esihenkilölle. Sillä esihenkilön on hyvä olla tietoinen, ainakin jossain määrin, mitä työntekijän elämässä on meneillään, jotta hän voi tarvittaessa tukea/ohjata työtehtävissä, antaa ymmärrystä ja rohkaisua.
Ajattelen, että on suurta viisautta organisaatiolta ja esihenkilön ymmärtää ihmisen kokonaisvaltaisuus, jolloin omien asioiden jakaminen, vaikkapa työnohjauksessa voi tuoda henkilölle niin paljon helpotusta, että pystyy jatkamaan työssään ja suoriutumaan siitä henkilökohtaisen kriisinkin aikana riittävästi. Puhumattakaan siitä, että voi tarvittaessa tuunailla omaa työnkuvaansa hetkellisesti niin, että selviytyy siitä vähemmin voimavaroin. Sillä elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, halusimme tai emme ja niiden vaikutusalue on myös työssä.
Työnohjaajalta vaatii suurta viisautta, että osaa ohjata keskustelua työn suuntaan ja antaa ryhmässä tilaa kaikille. Myötätunto on joskus riittävä asia henkilön kriisin aikana eikä siihen tarvitse käyttää enempää aikaa. Uskaltakaa siis rohkeasti puhua mieltänne painavista asioista.
Marraskuun miettein,
