”Kunpa olisin jossain muualla”
Työstä nousevan tyytymättömyyden ei aina tarvitse johtaa työpaikan vaihtamiseen.
Olet varmaan joskus lukenut tarinoita ihmisistä, jotka jättävät työnsä ja ryhtyvät tekemään jotain ihan muuta. Sosiaalityöntekijästä tulee puuseppä, liiketoimintajohtajasta ompelija. Näissä tarinoissa yhteistä on tarve saada muutos kiireiseen ja kuormittavaan työhön, joka on jo pitkään kyllästyttänyt tai ahdistanut.
Näitä tarinoita on kiehtova lukea; miten jonkun elämänlaatu onkin muuttunut paremmaksi, kuinka rohkeaa onkaan heittäytyä ihan toisenlaiseen työhön! Ja varmasti näissä tarinoissa on myös paljon sellaisia, jotka ovat kantaneet johonkin kestävään ja parempaan elämään. Kuinka ihailtavan kadehdittavaa!
Mitäpä jos työntekijöille annettaisiin mahdollisuus reflektoida, pysähtyä ja puntaroida ulkopuolisen valmentajan kanssa, ennen kuin pois lähtemisen tarve kasvaa liian suureksi
Tosiasia kuitenkin on, että suurimmalla osalla ei ole tähän mahdollisuutta eikä edes sellaisia kädentaitoja, josta voisi tehdä itselleen uuden ammatin. Siksi pohdinkin, että mitäpä jos työntekijöille annettaisiin mahdollisuus reflektoida, pysähtyä ja puntaroida ulkopuolisen valmentajan kanssa, ennen kuin pois lähtemisen tarve kasvaa liian suureksi? Jos työpäivissä on useita sellaisia tilanteita, että ainoa toive olisi olla jossain muualla kuin työtehtävien äärellä, niin se alkaa väistämättä “syömään ihmistä”. Tämä näkyy myös ihan varmasti työryhmässäkin, hapanta naamaa näyttävä työkaveri ei ole ilo itselle eikä muille.
Hapanta naamaan näyttävä työkaveri ei ole ilo itselle eikä muille.
Joskus on myös realistista vaihtaa työpaikkaa ja työtehtävää, tähänkin on aina aikansa ja paikkansa. Mutta väittäisin, että monen työ voidaan myös “tuunata” sellaiseksi, että vaihtamiseen ei lopulta ole perustetta. Tällainen levottomuus ja tyytymättömyys nimittäin nousee pääosin meidän sisältämme. Jokin mättää, mutta emme saa sitä otetta, mutta kuitenkin ahdistus on ihan käsin kosketeltavaa. Ja tämä tunne on ihan varmasti aito eikä vähene, jos emme pysähdy sen äärelle ja kuule mistä kaikesta se meissä itsessämme kertoo? Pahimmillaan se tulee mukanamme uuteen työpaikkaan, jossa hetken kuluttua ollaan saman tuskan ympärillä “kunpa olisin jossain muualla”.
Identiteettivalmennus onkin tutkimusmatka itseen: kuka minä olen, mihin kuulun ammatissani ja työssäni ja mihin olen valmis sitoutumaan.
Työidentiteettivalmennuksessa ollaan juuri näiden asioiden äärellä. Tunnistetaan ja tunnustetaan itsessä olevia asioita, tutkitaan omaa elämän tarinaa, matkan varrella tehtyjä valintoja ja myös niitä, joita on väistetty. Identiteettivalmennus onkin tutkimusmatka itseen: kuka minä olen, mihin kuulun ammatissani ja työssäni ja mihin olen valmis sitoutumaan. Vastaus ahdistavaan ja kyllästyneeseen tilanteeseen löytyy meistä itsestämme.
Vaatii kuitenkin rohkeutta katsoa itseään päin, koska siellä on valojen lisäksi näkyvillä myös varjoja. Näiden molempien tunnistaminen auttaa meitä kohtaamaan kuitenkin itsemme ja meissä olevat monet puolet. Ja niin tärkeää kuin onkin tunnistaa heikkoutemme ja kehitystarpeemme, niin yhtä tärkeää (ellei tärkeämpää!) on myös tunnistaa omat voimavarat, ilot ja onnistumiset.
Tällöin työntekijän työhön sitoutuminen vahvistuu, työssä jaksaminen kohentuu sekä ilo, intohimo ja luovuus lisääntyvät.
Työidentiteettivalmennuksessa valmennettavan ammatillinen toimijuus lisääntyy, joka vahvistaa erilaisten valintojen tekemistä, kannanottoja omassa työssä ja vahvistaa ennen kaikkea ammatillista identiteettiä. Tällöin työntekijän työhön sitoutuminen vahvistuu, työssä jaksaminen kohentuu sekä ilo, intohimo ja luovuus lisääntyvät. Ammatillisen toimijuuden vahvistuminen tarkoittaa tällöin myös sitä, että alkaa väistämättä tekemään omassa työssä itseään kiinnostavia valintoja, organisoimaan työtään uudella tavalla, jolloin vanhasta työstä tuleekin uusi.
Jos kiinnostuit identiteettivalmennuksesta, niin ota yhteyttä ja kerron siitä lisää!
